Oon nyt useamman viikon jo pitänyt kauhukeskiviikkoa Twitchin puolella ja ollaan pelattu useampaa peliä. Niistä yksi tällä kertaa oli Outlast sarjan ensimmäinen osa. Peli on julkaistu 2013 ja sen on kehittäny Red Barrels.
🎃Outlast
Pelin ideana on murtautua mielisairaiden turvakotiin eli mielisairaalaan ja selvittää suuri mysteeri omituisten tapahtumien takana. Pelaajalla on käytössä vain kamera ja jalat, joiden avulla täytyy selviytyä, paeta ja edetä pelin hämärässä ympäristössä.
Tarinan edetessä pelaajalle selviää paljon erilaisia kummallisia asioita mielisairaalasta. Sen lisäksi, että se on täynnä mutantteja, jotka tappavat toisiaan, sielä myös kummittelee.
✨Arvostelu
Peli alkoi heti synkällä sisääntulolla. Ympäristö oli pimeä ja ahdistava. Heti ensi metreillä kameran käyttö oli pakollista eteenpäin pääsemisen suhteen.
Myöhemmin peli hieman alkoi toistaa itseään, aina kun oltiin lähellä maaliin pääsyä, aina jokin hissi tai lattia vajosi alas ja päädyttiin ihan väärään paikkaan. Pelissä oli kuitenkin hyvä tarina, joka loppuakohti selkeytyi entisestään!
Kauhupeliksi Outlast on todella hyvä ja vaikka Red Barrels on ainakin tuohon aikaan ollut Indie pelistudio, tämä peli näytti suuremman studion työltä. Peli oli laadukas ja siinä oli paljon kauhuelementtejä sarjan ensimmäiseksi peliksi. Antaisin tälle arvosanaksi jopa 7/10🦝 Pesukarhua!
Mikäli kiinnostaa nähdä, kun pelailen kauhupelejä, seuraa mua Twitchissä kanavalla RattlersTV. Joka keskiviikko on kauhukeskiviikko! Ja tämän myötä myös K18. 🦝